Jok(ik)in on muuttunut

Yhä uudelleen
palaan rannoillesi
joki
joka kevät
katselemaan jäälauttoja
jotka makaavat
rantaan takertuneina
ajautuneina lumivalaina
odottaen sitä
että virta tempaa ne mukaansa

Joka kevät
hiukan enemmän tuntien
vähemmän turtana
uutta elämää itseeni imien
palaan
ja joki on sama
minä olen sama
 - ja silti
jokin on muuttunut

Kukin urillamme
soljumme kohti
tuntematonta päämäärää.


***

Rakastan kevättä. Rakastan jokea. Vihaan ja rakastan. Ja aina keväisin, syntyy uusi runo. Meidät on sidottu toisiimme, viharakkaussuhde, pelkään ja vihaan tuota jokea, joka soljuu tämän tympeän kaupungin läpi, ja rakastan sen rantoja jotka ovat yhtä yksinäiset kuin minä, jotka joka kevät puhkeavat täyteen leskenlehtiä, niin kuin minäkin herään eloon talven jälkeen. Niin on meidät toisimme kahlehdittu. Minä ja joki.

Taukoilua

Olen ajatellut tätä blogin pitoa ja saatan tulla tulevaisuudessa poistamaan blogini. Tällä hetkellä vaan taukoilen, sillä ei ole ollut aikaa eikä energiaa kirjoitella. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Armoa

Tiedättekö  ystävät, että on silkkaa armoa, että söin juuri vasta kaupassa paistettua perunaporkkanasämpylää, jonka päällä oli savukirjolohta ja rämmin vielä haarukalla aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua fetaa suuhuni yhtäaikaa. On silkkaa armoa sekin, että jälkiruoaksi otin vaniljajogurtin ja sitä lusikoidessani yksi kolmesta kissastani, joka minulla on ollut varaa leikkauttaa, madottaa ja rokotuttaa, lipoo purkin kannesta jogurttia karkealla kielellään. Puhdasta armoa sekin, että illan tullen suihkunraikkaana saan mennä omaan sänkyyni, puhtaiden petivaatteiden väliin ja nukahtaa herätäkseni aamulla työhön.  Puhumattakaan siitä armosta, jonka olen saanut osakseni kun saan herätä joka aamu rakastamani miehen viereltä.

Havahduin kokemaan syvää kiitollisuutta elämästäni ja siitä kaikesta, mitä minulla on. Niin paljon on asioita, joista en ole kiittänyt. Siitä, että minulla on varaa laittaa 28e euroa kauppaostoksiin tänään, siitä että minulla on jalassa merkkifarkut, lämpimät villasukat ja ehjä paita. On lämmin asunto, katto pään päällä ja tieto siitä, että tili ei ole nollilla. Tieto siitä, että ihmiset välittävät minusta, minulla on ystäviä jotka rukoilevat puolestani, minulla on perhettä.

Minulla on kymmenen sormea, joilla näpyttelen tätä näppäimistöä, silmät joilla näen tämän ruudun, opittu kyky lukea kirjoittamaani tekstiä. Olen saanut käydä koulua, tehdä työtä niin paljon kuin olen jaksanut, olen saanut opiskella mitä olen halunnut. Se on armoa se.

Kaiken voi menettää silmänräpäystä nopeammin. Elämän kuolemalle, kodin tulipalolle, työn työttömyydelle. Me elämme yltäkylläisyydessä, jollaista ei kaikilla ihmisillä ole. Joten ollaan kiitollisia tänään ja autetaan niitä, joiden kengissä emme itse astu, mutta jotka voisivat olla meidän kenkämme.

Tutkimusmatka ikkunalaudalle

Huu huu. Hoitelin tänään huonekasveja. Raukat on kärsineet tästä talvesta, kuivasta huoneilmasta ja huonosta hoidosta. Kärsimyskukka on pudottanut paljon lehtiä ja kuivattanut oksia. Napsin tänään kuivia pois ja sumuttelin sitä. Amatsoninlilja kukki jouluna, teki monta ihanaa, tuoksuvaa kukkaa. Nyt leikkasin kuivettuneen kukkavarren pois. Laitoin ikkunalaudan alla olevalle patterille kostean pyyhkeen kuivumaan ja vesiastioita kukkien väliin kukkalaudalle. Toivottavasti auttaa. Koetan myös muistaa suihkutella kasveja.

Sain töistä komeilla juurilla varustetun oleanterin pistokkaan. Kotona luin kukkakirjasta, että se on tappavan myrkyllinen. Jo yhden lehden syöminen tappaa. En voi ottaa riskiä, että kissat syö sitä. Ripustettiin se amppeliin korkealle, mutta voihan se silti tiputtaa lehtiä ja kissat popsia niitä lattialta. Vien sen varmaan töihin. Harmittaa, huomaa että kevätpuoli on kääntynyt kun ajatukset alkaa suuntautua kasvien puoleen. Tekisi mieli hommata jotain uusia kasveja. Tilaa vaan ei ole.

Tänään tuli siivottuakin. Imuroin ja tiskasin, Holmes moppasi ja siivosi hiekkikset. Olikin taas niin turkasen pölyistä joka paikassa. Turhauttavaa siivous, ja tavaranpaljous. Pakko taas tehdä jotain inventaariota tästä kaikesta romusta.

Eilen kävin ystävällä hierottavana, eikä hän edes huolinut rahaa hieronnasta vaikka koitin tyrkyttää. Hyvää teki kyllä, toivottavasti niska tästä vertyy. On niskarusetti totaalisen jumissa ja päätä särkee, vaikka olen koittanut venytellä ja jumpata niskahartiaseutua.

Mitään ihmeempää ei nyt kuulu, perusarkea.

Tänään ei vaan jaksa

Tämä viikko on ollut raskas, olen tehnyt kahta työtä ja koittanut jaksaa pyörittää myös taloutta, nyt kun Holmes on kipeänä. Saa nähdä tuleeko flunssa minuunkin. Nyt on taas olo, ettei jaksaisi yhtään mitään ja haluaisi vaan jättää kaiken ja tehdä vaan jotain mikä itsestä tuntuu kivalta. Maalailla tauluja, keitellä kahvia, olla kotona. Käydä vesijuoksemassa.

Haluaisin päästä sellaiseen mielentilaan, ettei tarvitsisi ahdistua aina ja kaikesta. Olen selvinnyt tietyistä asioista aikaisemminkin, miksi sitten aivoissani ei tapahdu oppimista, että selviän niistä jatkossakin? Mitä vikaa minussa on? Ei, vaan joka kerta sama ahdistus päällä ja inhottava tunne sydänalassa, vaikka olen tehnyt ne asiat ja hoitanut ne velvollisuudet ennenkin. Onko koko elämä loppuunsa asti samaa ahdistumista kaikesta, vai voinko joskus olla vapaa tästä inhottavasta tunteesta? Tiedän, että se on vain tunne ja hyvin harvoin edes tapahtuu mitään mitä pelkään. Se menee kyllä ohi, mutta eikö joskus voisi vaan olla niin, ettei sitä tunnetta tulisi? Kaipa sillekin on syynsä ja niitähän tässä kaivellaan. Juuri nyt ei jaksaisi mitään. Ei jaksaisi olla vastuussa kaikesta, yrittää rakentaa ihmissuhteita kun vastakaikua ei saa, yrittää pitää arki kasassa, koti kutakuinkin kunnossa, kissoista huolta, itsestäänkin, yrittää selvittää mistä kaikki paska johtuu ja saada oma pää kasaan, suunnitella jopa tulevaisuutta tai asettaa jotain tavoitteita. Ei vaan pysty.

Tänään en jaksa.

Pieni lintu

Tänään sattui surullinen tapaus töissä. Olin harjaamassa pitkiä rappusia ja siinä ajatuksissani heiluttelin harjaa, kunnes tajusin harjanneeni jotakin elävää. Kyykistyin ja nostin hangesta pienen linnun. Se liikahti muutaman kerran hanskani päällä, kunnes nukkui pois. Hautasin sen kiven taakse lumihankeen, vaikka tuntui pahalta jättää se sinne kylmään. Se oli varmaan jo aivan henkitoreissaan ja "harjaamiseni" teki siitä lopun. Toisaalta hyvä, ettei se jäänyt kitumaan. Tuntui surulliselta kuitenkin.

Ilmiöitä jokivarresta

Tämmöisiä lasipalloja olivat oksat joenvarrella saaneet kaulaansa koristukseksi.

Lasimato!